torstai 29. lokakuuta 2015

Vrk 20

Lilo oli meillä hoidossa viime ke-ti. Koirassa ei ollut mitään merkkejä tiineydestä.
Ke illalla Mia oli lähettänyt viestin, että Lilo syö tooooodella hitaasti! Jeij! Sama juttu oli viime tiineydessä, ensimmäinen merkki tiineydestä oli juurikin tuo sama. Vrk oli silloin 20 nyt 18. Katsotaan onko tiineys niin selvä, ettei me mennä ultraan. Lukumäärä veikkaukset sieltä kun on ollut enemmän kuin pielessä meidän koirilla viimeiset 2 kertaa :D

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Viikonloppu

Perjantaina lähdettiin ajamaan Jyväskylään Something Like tiimin pk-viikonloppuun. Millakin tuli sinne, joten vaihdettiin koirat takaisin. Olen nyt nähnyt Rediä vähän joka tilanteessa ja se on kyllä kaikinpuolin hyvä koira! Olen nähnyt sitä hakumetsässä, tottiksessa, agilityssä, näyttelyissä, vieraalla mökillä (missä oli 12 muutakin koiraa), meillä kotona, Redin kotona, lenkillä yms yms. Olen kokonaisen viikon ja kaksi viikonloppua sen kanssa viettänyt, voisi siis jo sanoa, että tunnen sitä koiraa jonkin verran. Sillä on omia tapojaan, se on hullun saalisviettinen, voimakas suorittaja, miellyttämisenhaluinen, sopivasti ohjaajanöyrä, sosiaalinen muttei nössö, kova, mamman lellikki, hieno koira!
Redi ja Milla hakuilemassa.
Astutukset onnistui erittäin hyvin! Saatiin kolme luonnollista astumista. Lilo ja Redi olivat välillä vapaana mökin pihalla valvottuna. Pe illalla Redi astui, mutta eivät jääneet nalkkiin. La aamulla jäivät nalkkiin 13minuutiksi, la illalla 15minuutiksi. Vielä su aamulla 18minuutiksi. Molemmilla on jo aikaisempia jälkeläisiä ja Lilo tiinehtyykin hyvin helpolla, joten ei ole mitään syytä miksei pentuja tulisi. Laskettuaika on 12.12.2015.





Punnitsin Lilon tänään tulevaa varten ja sen paino oli nyt 16,5kg. Vyötärönympärys 43,5cm - vatsanympärys 45cm ja rinnanympärys 57cm.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

11. juoksupäivä

Lilo lortto tarjoaa itseään kuin viimeistä päivää, jos pääsevät samaan tilaan. Redi vähän liehittelee, mutta vielä ei ole aika.

Tänään aamulla Redi pääsi lampaille, kiitos Jenni-Stiina tästä! Lampaita ei ollut koirattu, eikä ne väistäneet koiraa yhtään, joten kokematon koira ei lähtenyt niitä haastamaan. Mutta ei se ainakaan pelännyt niitä :D Kokeillaan ens kesänä uudestaan koiratuilla lampailla.

Tein myös agilityä ja otin videota samalla. Tehtiin ratatreeniä ja hyvinhän se pelittää. Ennakointeja ei tietty vielä kunnolla kestä, mutta yllättävän hyvin kuitenkin! Vauhtia löytyy ♥

tiistai 6. lokakuuta 2015

Redin kanssa agilityä.

Muutamia kuvia Redistä agilityssä, loput täällä. Meillähän on oma kenttä tuossa pihassa, niin on helppo nyt poikaa treenailla tässä viikon aikana. Eilen yritin kouluttaa juoksukontaktia A:lle, mutta Redi on jo niin voimakkaasti PK-A:sta oppinut hyppimään, että täytyy opettaa sille 2on-2off-kontakti myös siihen. Sen opettamista sitten aloittelimmekin puomille. Eli vaan asennon tarjoamista puomin alastulolle. Sitten treenailimme takaakiertoja ja hypyllä kääntymistä. Redistä kyllä huomaa, ettei se ole paljoa agia tehnyt, sen verran on kankea :D Mutta hyvin alkoi vastaamaan treeniin. Estehakuinen se on jo valmiiksi, pimeään putkikulmaankin upposi noin vaan jostain 10metristä! Oli kyllä kotoinen tunne treenata Rediä, siinä on sama voima ja intesiteetti kuin Rossissa ♥ Siitä tulee helpolla huippunopea agilitykoira, koska siinä on kaikki palaset jo valmiina, nyt vaan kaikki tekniikka kuntoon!






Tottiskuvia.

Tässä muutama tottiskuva Redistä ja Lilosta. Loput kuvat löytyy täältä.










maanantai 5. lokakuuta 2015

10. juoksupäivä

Redi on ollut rauhassa meillä, ei mitään ongelmia kissojen tai meidän muun lauman kanssa. Ollaan lenkkeilty ja treenattu aksaakin :) Lilo ja Redi ovat eri tiloissa, välissä portti mistä ei näe läpi. Eilen lenkillä ei vielä mitään ihmeellistä ollut, tänä aamulla kun päästin lemmenparin ulos, niin Redi oli selässä ennen kuin ehdin oven sulkea. Lilo seisoi alla häntä sivussa, mutta Redille se oli vain harjoittelua. Muutaman kerran kävi pikaisesti selässä, mutta vaikka Lilo niin jo kuvitteleekin, niin Redin mielestä oikeat päivät ei ole vielä.



8. juoksupäivä ja Redi meille.

Sunnuntainan ajeltiin Maijun kanssa Pietarsaareen, missä treffattiin Milla. Tehtiin urosten vaihto siellä, eli Ross lähti Millan luo pitämään Millalle ja Rönnille seuraa, ja Redi lähti meidän matkaan.

Päästettiin Redi ja Lilo siellä vähän leikkimään. Lilo oli heti sitä mieltä, että tätä miestä hän on odottanut koko ikänsä. Se ei yleensä leiki edes mun urosten kanssa, nyt ahdisteli Rediä niin, että Redi meni välillä jopa karkuun :D



perjantai 2. lokakuuta 2015

6 juoksupäivä.

Eilen hain Lilon meille. Pojat vähän tanssi Lilolle, mutta sitten rauhoittuivat. Eivät vielä haistelua kummemmin juoksuihin reagoi, ihan oletettavasti.
Sunnuntaina haen Redin meille. Milla tulee puoleen väliin vastaan, näemme Pietarsaaressa ja käymme siellä kentällä treenaamassa tottista samalla. Rosshan lähtee Millalle vaihdossa :) Seuraavana viikonloppuna onkin Something Like PK-viikonloppu ja näemme mm. Millan kanssa Jyväskylässä mökkeilyn ja treenailun lomassa. Jos pentuset on pistetty alulle jo silloin, niin vaihdamme siellä koirat takaisin.
Ensi viikolla siis luvassa paljon kuvasaastetta ja aion kouluttaa Rediä agilityn saloihin ;)